Ubunchun neljäs luku on viimein viimeistelty! Löydät sen GitHubistamme!
Mikä on Creative Commons? Sellainen hieno asia, jonka johdosta voimme tarjota Ubunchun suomenkieliset käännökset ilmaiseksi ilman käräjille päätymistä. Totta kai Creative Commonsin lisenssiehdot täyttyessä. Tämän kertainen luku kertoo asiasta enemmän.
"No, mikä siinä kesti?"
Kunhan otimme aiemman luvun yhteistyöverkostosta oppia.
Jotain jaoimme jo somessa, mutta jotka eivät sitä vielä seuraa, juttelimme mukavia Painomiehet Oy:n ja Lehtipiste Oy:n kanssa. Painomiehiltä saimme jopa pari paperinäytettä, joihin he painoivat malliksi Ubunchun ensimmäisen luvun pieneksi vihkoseksi. Lehtipisteen kanssa oli vuorostaan juttua sarjojen jakelusta ja äkkiseltään vaikuttaisi, että meillä olisi ainakin mahdollisuus saada tulevat sarjat lehtipisteisiin.
Mitä sarjoihin tulee, olemme jutelleet mukavia myös Shinchoshan ja Tohanin kanssa. Mitään sen kummempaa emme valitettavasti pysty vielä kertomaan, mutta asiat ovat vireillä.
Sillä välin seuraavaa Ubunchun lukua odotellessa!